Suoliston salaisuus Heurekassa

lauantai 10. lokakuuta 2020

 Sain noin viikko sitten kutsun median ennakkopäivään Heurekassa 9.10., jossa pääsisi tutustumaan Suoliston Salaisuus- näyttelyyn ennen sen virallista avaamista. En ollut aiemmin kuullut näyttelystä, mutta näin hoitoalalla työskentelevänä olin todella innoissani tästä kutsusta, onhan suolisto läsnä työssäni (ja tietty omassakin elämässäni)! 

Näyttely perustuu Giulia Endersin kirjoittamaan kirjaan nimeltään Suoliston salaisuus - kaikki kehomme keskeisestä elimestä. Näyttely on auennut virallisesti tänään 10.10.2020.





Saavuin hyvissä ajoin paikalle ja sain pääsylipun, tietoa näyttelystä sekä Suoliston salaisuus- kirjan.

Päivä alkoi herkullisella aamiaisella, jossa oli tarjolla luonnonjogurttia kauramyslillä ja punaherukoilla ja merisuolanäkkileipää punajuuri-kikhernelevitteellä ja avokadolla sekä kahvia, mehua ja teetä.




Nautin kupposen kahvia ja jogurttia ennen varsinaisen ohjelman alkamista ja samalla ehdin myös tutustua Suoliston salaisuus kirjaan.




Aamiaisen jälkeen siirryimme auditorioon, jossa päivän aloitti Heurekan toimitusjohtaja Mikko Myllykoski. Hänen puheenvuoronsa jälkeen ääneen pääsivät videovälitteisesti näyttelyn kumppani Bruno Maquart, paikan päällä itse kirjailija Giulia Enders ja hänen siskonsa Jill Enders sekä Biocodexin lääketieteellinen johtaja Jenni Kononoff. Näyttelyn yhteistyökumppanina toimii lääkeyritys Biocodex.

Kuvassa alla (vasemmalla) Giulia Enders kertomassa kirjastaan sekä hänen siskonsa Jill Enders.




Tämän jälkeen siirryimme itse näyttelyyn! Olin todella innoissani tästä näyttelystä ja se olikin päivän kohokohta!

Näyttely aloitetaan kävelemällä isosta suusta sisälle varsinaiseen näyttelytilaan.



Varsinaiseen näyttelytilaan saapuessani oli edessäni vaikka mitä mielenkiintoista. Kiersin tilan läpi ensin hiukan jokaista kohdetta vilkuillen ja sen jälkeen perehdyin paremmin kohteisiin.

Näyttelytila on valaistu mukavasti erilaisilla kohdevaloilla sekä värillisillä valoilla.



Laitoin tähän postaukseen kuvia muutamista esillä olleista kohteista, mutta en halunnut paljastaa kaikkea, jotta sinulle jäisi itsellesi nähtävää jos menet tämän näyttelyn katsomaan.


Heti sisäänkäynnin luona esillä oli jättikokoinen suolisto, josta voit seurata millä kohdalla nielaistu ruoka kulkee (alareunassa näkyvä kirkas valopiste).




Esillä oli myös aito ihmisen plastinoitu maha ja suolisto. On todella upeaa, että esillä on myös aitoja ihmisen elimiä, jotta jokainen voi nähdä minkä kokoinen esimerkiksi mahalaukku on oikeasti! Esille laitettu maha ja suolisto on saatu vainajalta, joka on lahjoittanut ruumiinsa lääketieteelle.





Voit myös seurata oikeaa röntgenvideokuvaa ruoan kulkeutumisesta nielusta alaspäin. Lisäksi näyttelyssä pääset näkemään aitoa videokuvaa ihmisen suoliston sisältä.




Näyttelyyn on rakennettu wc, jossa voit käydä istumassa pöntöllä ja testata osaatko istua oikein. En halua paljastaa mikä tämä oikea istuma-asento on, mutta enpä usko, että sitä monikaan käyttää 😄




Näyttelyssä perehdytään myös ulosteen koostumukseen, suolinukkaan ja mikroflooraan. Lisäksi tietoa löytyy myös ruokaintoleranssista ja allergioista.




Ja näyttelyhän loppuu loogisesti sinne minne suolistokin loppuu eli peräaukkoon. Ulos näyttelystä kuljetaan siis tästä pepusta.



Näyttely oli kattava, hauska ja monipuolinen kokonaisuus sekä sisälsi todella paljon informaatiota ihmisen anatomiasta sekä suolistosta ja sen vaikutuksesta meidän jokaipäiväiseen elämäämme. Näyttely sopii jokaiselle, joka haluaa oppia uutta suolistosta tai on vaan kiinnostunut siitä. Näyttely sopii myös perheen pienimmille opettavaiseksi kokemukseksi.


Kiitos upeasta päivästä Heureka, Rianno, Biocodex, Giulia ja Jill Enders sekä kaikki yhteistyökumppanit!


Hanna 💖

Post Comment
Lähetä kommentti