Kesän parhaimpia hetkiä ovat retket luontoon sekä ruoan valmistaminen luonnossa. Kävimme hiljattain mieheni kanssa telttaretkellä ja valmistimme ruoat trangialla ja nuotiolla. Meillä oli mukana uusia perunoita, makkaraa, kasviksia, salaattijuustoa ja lettutarpeet sekä niille varattua vadelmahilloa.
Letuista tulikin kiva lisä retkipäivään ja ne ovat myös kiva jälkiruoka silloin kun ei ole mahdollista valmistaa mitään monimutkaista.
Letut onkin suunniteltu siten, että ne helppo kuljettaa mukana ja valmistaa retkikeittimellä maastossa. Lettutaikina tehdään valmiiksi jo ennen lähtöä sekoittamalla kuivat aineet ja retkellä joukkoon lisätään vain vesi.
Tässä postuaksessa käytän sanaa trangia vaikkakin käyttöön sopii mikä tahansa retkikeitin. Minulla vain oli itselläni mukana kyseisen merkin retkikeitin.
Vaniljaiset trangialetut
2-4 lettua riippuen lettujen koosta
2 dl vehnäjauhoja
1 rkl sokeria
1½ rkl vaniljasokeria
1/4 tl suolaa
3 dl vettä
Lisää kuiva-aineet pakasterasiaan tai pakastepussiin kotona ennen retkelle lähtöä.
Kun olet päässyt määränpäähäsi ja trangia on kuumana, lisää vesi pakasterasiaan ja ravista voimakkaasti! Kun taikina on sekoittunut, lisää pannulle öljyä ja kaada taikinaa pannulle.
Käännä lettuja kerran paiston aikana ja lisää valmiiden lettujen päälle hilloa.
Nauti!
Lettujen valmistaminen tuulisella säällä on haastavaa, sillä tuuli heikentää trangian liekkiä, joten helpoiten letut valmistuvat tuulettomalla säällä.
Hanna 💖