kotiliesi

Image Slider

9 helppoa vinkkiä maapallon taakan keventämiseksi

keskiviikko 29. toukokuuta 2019


Nyt kun olen ihastellut lomallani näitä kauniita pohjoisen maisemia, sain inspiraation kirjoittaa jostain minulle tärkeästä.
Eli luonnosta.
💚


Kumpikohan meistä oli täällä ensin, minä vai puu?


Luonto on meille monelle hyvin tärkeä asia ja miksipä ei olisi, sillä eihän meitä tai monia eläimiä olisi ilman luontoa. Luonnossa kävely, luontokuvaus, lintujen bongaus ja ihan pelkkä luonnon äänien kuunteleminen ovat minulle tärkeitä ja erittäin rentouttavia asioita. Mitkä ovat sinulle tärkeitä asioita luonnossa?






Minä, kuten varmasti myös sinäkin, törmäämme monessa paikassa ilmastonmuutoskeskusteluun ja haittoihin, joita elämäntapamme aiheuttaa luonnolle, kukapa ei tänäpäivänä olisi tähän törmännyt.
Saatamme kokea ärsytystä tai jopa ahdistusta, koska emme ole varmoja mitä tälle asialle pitäisi tehdä.

Nyt siis hyödynnän blogiani, jotta saan oman sanani tästä aiheesta sanotuksi.
Olen vuosien mittaan huomannut, että ilmastotalkoisiin (tai miksi niitä ikinä haluat kutsua) osallistumiseen on olemassa niin monia helppoja tapoja, joilla voimme auttaa.

Kokosin alle 9 helppoa vinkkiä, joilla me voimme jokapäiväisessä elämässämme helpottaa maapallomme taakkaa.







9 helppoa vinkkiä maapallon taakan keventämiseksi


1. Vaatteiden ja tavaroiden kierrätys kannattaa ja on helppoa. Pakkaa omat ehjät ja puhtaat vaatteet muovipussiin ja vie vaatteenkeräyspisteeseen. Tai hyödynnä kirpputoreja ja myy vanhat tavarasi pois. Suosi myös itse kirpputoreja kun lähdet shoppailemaan.

2. Lajittele jätteet ja toimita ne niille varattuihin jäteastioihin. Yleensä löydät pahvi-, muovi-, seka-, lasi-, metalli-, sekä keräyspaperijäteastioita yleisiltä paikoilta, mutta esimerkiksi vaaralliset jätteet kuten asbesti, liimat ja maalit tulee toimittaa jätekeskuksiin, koska ne ovat ympäristölle haitallisia.

3. Älä heitä mitään luontoon, mikä sinne ei kuulu. Esimerkiksi
muovipussin maatuminen vie aikaa 100 vuotta ja alumiinitölkki 200-500 vuotta.
Tiesitkö, että tupakantumpit eivät maadu?

4. Vältä kaikessa kertakäyttöisyyttä, hyödynnä materiaaleja uudelleen.
Jos tarvitset kertakäyttöastioita esimerkiksi grillijuhliin, hyödynnä biohajoavia kertakäyttöastioita.

5. Vähennä ruokahävikkiä. Monesta jääkaapin jämästä saa esimerkiksi hyvän munakkaan tai pastakastikkeen. Vältä ruuan heittämistä roskiin, pakasta ylimääräiset ja hyödynnä ne myöhemmin.
Hävikkiruokaan liittyviä ohjeita ja kirjallisuutta on myös paljon saatavilla.

6. Hyödynnä myynnissä olevaa hävikkiruokaa. Ostoksia voit tehdä verkossa esimerkiksi Fiksuruoka tai Matsmart verkkokaupoissa. Lataa itsellesi myös ravintoloiden hävikkiruokaa myyvät sovellukset kuten Lunchie ja ResQ Club.

7. Vie vanhentuneet ja ylimääräiset lääkeet aina apteekkiin, älä vedä niitä viemäristä alas tai heitä luontoon. Viemärin kautta lääkeaineita päätyy vesistöön.

8. Suomessa on hyvälaatuinen juomiseen sopiva hanavesi ja sitä kannattaakin suosia pullovesien sijaan.

9. Älä heitä mitään jätettä vesistöön. Suomessa järvivesien laatu on hiljalleen parantunut, joten pidetäänhän suunta samanlaisena?



Vesistöön ei ikinä kannata laskea mitään jätteitä.



Mitä sitten itse olen tehnyt tämän asian eteen?
En roskaa, ikinä. Vihaan roskia luonnossa! Lajittelen jätteet ja vien ne aina niille varattuihin jäteastioitin. Meillä on kotona pieni kulmaus, johon keräämme erilaisia jätteitä kuten lasi, metalli, paristot sekä kartonki ja kun olemme keränneet läjän jätteitä, viemme ne pois.
Hyödynnän mahdollisimman usein hävikkiruokaa sekä vältän itse tuottamasta ruokahävikkiä.
 Käytän myös mahdollisimman usein biohajoavia tuotteita.



Kukaan ei yksin pysty maapalloamme auttamaan, mutta voimme jokainen tehdä pieniä asioita maapallomme hyväksi 🌲💚

Tehdään siis yhdessä 💚





Ja hei, 5.6. on taas Maailman ympäristöpäivä, jolloin järjestetään #ämpäristöteko -tempaus,
tutustu tempaukseen www.muovikuuluukiertoon.fi sivustolla.



Hanna 💖



Gin & tonic karpaloilla ja nestemäisellä Välimeren yrtti- suolalla

maanantai 27. toukokuuta 2019

*tuote saatu testiin postausta varten*

Hiljattain Culinaristit.com otti minuun yhteyttä ja tarjosi minulle testiin uusia tuotteita, mutta tällä kertaa jotain mitä en aiemmin ollut nähnyt tai käyttänyt. Kyseessä oli siis nestemäinen suola.

Sain kaksi purnukkaa kyseistä tuotetta testiin, toisessa oli makuna valkosipuli ja toisessa Välimeren yrtit ja samantien yrttivaihtoehto houkutteli minua enemmän. Kun suola oli nestemäisessä muodossa, halusin myös tehdä jotain nestemäistä, johon tätä suolaa käyttäisin.

Tein perinteisen gin&tonicin ja lisäsin mukaan karpaloita sekä lopuksi nestemäistä suolaa, jolla gt:lle ominaista kitkeryyttä saadaan leikattua ja tasapainotettua.

Ja sehän toimii!

Myös suolan aromi tuo mukavaa yrttisyyttä karpaloiden kaveriksi.


Nestemäinen suola on helppo suihkauttaa pullosta juoman pinnalle.



Mikäli kaapistasi ei löydy highball laseja (kuten minulle kävi), voit tehdä
gt:t myös viskilaseihin.
Gin&toniceista tuli oikein näyttäviä myös näissä Iittalan viskilaseissa. 



Gin & tonic karpaloilla ja nestemäisellä Välimeren yrtti- suolalla

2cl gin
6cl tonic
karpaloita
3-4 suihkausta nestemäistä Välimeren yrttisuolaa
jäitä


Laita lasiin jäitä muutama kappale, kaada lasiin gin ja tonic, sekoita baarilusikalla.
Murskaa n. 8 kpl karpaloita hiukan kulhossa, jotta niistä irtoaa mehua ja lisää ne juomaan.
Tipauta sekaan myös muutama ehjä karpalo.
Sekoita ja viimeistele suihkauttamalla yrttisuolaa juoman pinnalle.
Omaan makuuni sopi parhaiten neljä suihkausta suolaa, mutta kokeilemalla tiedät mikä on sinun makuusi sopiva määrä.


Cheers!



Karpalot tekevät gt:stä varsin kaunista katseltavaa.



Infoa tuotteesta löydät Culinaristit.com.




Hanna 💖



Muutamia mietteitä blogimaailmasta

sunnuntai 26. toukokuuta 2019


Kesälomaa viikko takana ja oi että kun on saanut nukkua pitkään joka aamu! Nousen sängystä ja keitän kahvia meille molemmille. Olemme siis mieheni kanssa pohjoisessa mökkeilemässä. Ennen lomaa päivitin myös kamerakalustoni uuteen, ostin Canon EOS 5D Mark IV rungon sekä Canon EF 24-105mm f/4 IS II USM objektiivin ja olenkin kovasti kuluttanut uutta kameraa joka päivä. Tämä se vasta on elämää...

Kun on riittävästi aikaa ajatuksetkin haahuilevat minne sattuu. Olen pohtinut bloggaamista, elämää, tulevaisuutta ja lähenevää 30. ikävuotta ja sitä kautta myös äitiyttä. Olisiko minusta äidiksi?
Ei kuitenkaan nyt anneta aiheen karata vaan palataan siihen mistä aioin alunperin kirjoittaa.
Kokosin ajatuksiani blogimaailmasta tähän postaukseen ja olen enemmän kuin iloinen jos saan kommentteja ja kokemuksia aiheesta.



Ruokakuvauksen lisäksi luonnon ja lintujen kuvaaminen on lähellä sydäntäni.



Reilut kaksi vuotta sitten minulla ei ollut mitään kokemusta tai tietämystä bloggaamisesta.
Ja se varmasti näkyikin.
Bloggaaminen on ennenkaikkea vapautta kirjoittaa ja julkaista kuvia tai videoita ja monelle myös päiväkirja, jonne saa purkaa omia ajatuksiaan.
Moni bloggaaja tekee bloginsa eteen paljon työtä, mutta ei saa siitä juurikaan korvausta.
Joillekin blogi on vain kevyt harrastus.
Kuitenkin me kaikki blogia kirjoittavat olemme ihmisiä, jotka tekevät heille itselleen jotain tärkeää.

Nyt kun olen saanut kokemusta, niin hyviä kuin huonoja, haluan avautua niistä kaikille, jotka bloggaavat tai ovat aloittamassa bloggaamista. Ja miksei ihan kenelle tahansa.
Tämä aihe ei liity itsessään pelkkään ruokabloggaamiseen vaan varmasti olet kohdannut tätä, olet sitten lifestylebloggaaja tai sisustusbloggaaja.

Me olemme usein monen mielessä ilmaista mainostilaa, teemme kaiken mitä pyydetään ja työnnämme blogiimme ihan mitä vain pyydetään. Sellaisiahan bloggajat ovat!

Olen saanut vaikka minkälaisia ehdotuksia esimerkiksi "haluaisitko laittaa blogiisi mainoksen nettipelisivustostamme" tai "voisitko kirjoittaa blogiisi haastattelun minusta ja kertoa pitkän kaavan mukaan tuotteestani ja minusta?" (huom. ei väliä vaikka kirjoitan ruokablogia, enkä tee haastatteluja),
tai sitten, että "kirjoitat vaan hyvän arvostelun tästä tuotteesta, koska annan sen sinulle ilmaiseksi" (aivan kuin minulla ei olisi omia mielipiteitä).
Ja mistään näistä kukaan ei ehdottanut antavansa mitään korvausta. Lisäksi eräs henkilö vielä muistutti "miten hankalia bloggaajat ovat ja miten vähän heistä pidetään".

Voin kertoa, että käytän aikaa ja rahaa tähän blogiin, eihän mitkään ainekset kaupasta ilmaiseksi lähde. Mikään ei tietysti velvoita minua niitä ostamaan tai tätä blogia pitämään, mutta tästä on muodustunut minulle tärkeä ja rakas harrastus, jota aion ylläpitää.
 Pointtini on kuitenkin se, että pidän vähintäänkin huvittavana sitä, että joku kuvittelee minun tai kenen tahansa bloggaajan suostuvan kaikkeen mitä pyydetään ja vielä ilmaiseksi.
Odottaisin vähintäänkin asiallisuutta ja ymmärrystä siitä mitä minä ja moni muu tekee.
Hyvin harva, joka ehdottaa yhteistyötä ei ole lukenut blogiani tai ei ole yhtään kärryillä siitä mistä kirjoitan. Miten hän sitten voisikaan ehdottaa jotain blogiini sopivaa?








Entä sitten tekijänoikeudelliset seikat?
 Tekijänoikeus on tekijän lähtökohtaista yksinoikeutta päättää teoksensa käytöstä, joten sisältöni ei ole ilmaista riistaa. Bloggajan luoma ruokaohje ja kuvat ovat siis hänen omaisuuttaan.
Joskus olen nähnyt ihmisten julkaisevan Facebookissa toisen ihmisen ottaman kuvan omanaan.
Oikeasti, miten joku kehtaa näin edes tehdä? Oletko sinä törmännyt joskus johonkin tällaiseen? En onneksi ole nähnyt kenenkään bloggaajan tekevän kollegalleen näin.

Tänä päivänä meillä on valtavasti tietoa saatavilla näistä aiheista internetistä milloin tahansa ja sen hyödyntäminen olisi vähintäänkin suositeltavaa. Olen myös itse monet kerrat kerrannut eettisiä ohjeistuksia Kotiliedeltä sekä googlettanut tekijänoikeuslakia, onneksi tämä laki suojaa jokaista, joka tuottaa jonkinlaisia teoksia.

Loppujen lopuksi tärkeintä on kuitenkin se, että on olemassa myös ihmisiä, jotka ymmärtävät täysin mistä bloggaamisessa on kyse, joten he pyytävät tai tarjoavat erilaisia mahdollisuuksia asiallisesti. Kiitos jokaiselle asialliselle yhteistyökumppanille!
Pärjään loistavasti blogini kanssa enkä tarvitse hirvittävää määrää yhteistyökuvioita, joten valitsen vain itseäni kiinnostavat ja blogiini sopivat aiheet ja yhteistyöt. Ja niin kannattaa jokaisen bloggaajan tehdä!
Tämä varmasti auttaa myös lukijaa luottamaan blogin sisältöön.

Kirjoitin tämän ennekaikkea siksi, että toivon jokaisen potentiaalisen yhteistyökumppanin ja lukijan ymmärtävän mistä bloggaamisessa on kyse ja toivon, että jokaista bloggaajaa ja hänen työtään arvostettaisiin.
Arvostan itse kovasti bloggaajia, jotka näkevät paljon vaivaa blogiensa eteen!



Peace and love! ✌💖



Hanna 💖


Muumilimuspritzer

perjantai 24. toukokuuta 2019


Vihdoin pääsin taas blogin äärelle! Pahoittelut tauosta! Olen ollut liian kiireinen ja pohtinut kaikessa tohinassa, että mikä minusta tulee isona. Olen miettinyt, että lähtisikö opiskelemaan restonomiksi vai opiskelisiko mitään. Teen tällä hetkellä päivätyötäni hoitoalalla ja voin kertoa, että tällä alalla työtä riittää välillä liiaksikin.
No, onneksi muutama päivä sitten meillä alkoi vihdoin kahden viikon kesäloma ja suuntasimme pohjoiseen.
Lomaa ja pian alkavaa kesää onkin hyvä juhlistaa ja kehittelin meille juhlajuoman.

Kaikenlaiset cocktailit ovat olleet mieleeni jo pitemmän aikaa ja olen kehitellyt erilaisia ohjeita, mutta kaipaan aina vaan spritzereitä.
Ne ovat raikkaita ja juhlavia kuplineen.

Viime jouluksi kehittelemäni Glögispritzer saikin kesäisen serkkunsa tästä Muumilimuspritzeristä.

Muumilimuspritzer on helppo kesäinen ja raikas tarjottava juhlavieraillesi.
Lime tuo juomaan sopivaa kirpeyttä eikä makeus pääse yllättämään.


Kuumana kesäpäivänä kylmän raikas spritzer maistuu varmasti!




Lämpimänä kesäiltana raikas spritzer nostattaa tunnelmaa.




Muumilimuspritzer
(yhdelle, tuplaa määrät niin saat juomat kahdelle)


n. 4 kpl jäitä

1 dl kuivaa kuohuviiniä
½ dl kivennäisvettä
½ dl metsämansikka Muumilimsaa

limeviipaleita





Laita jalalliseen lasiin jäät, kaada perään kuohuviini, kivennäisvesi sekä muumilimu. Lisää limeviipaleet ja sekoita.

Ja eikun kippis!







Aurinkoisia kesäpäiviä kaikille!


Hanna 💖