Image Slider

Deviled eggs

keskiviikko 30. tammikuuta 2019


Oletko kuullut paholaisen munista?
Paholaisen munat eli deviled eggs ovat herkullisia ja hauskannäköisiä tarjottavia.

Paholaisen munat valmistetaan poistamalla keitetyistä munista keltuaiset, jotka sekoitetaan muiden ainesosien kanssa. Näin saadaan aikaan pursotettava massa, joka sitten pursotetaan takaisin paikalleen eli valkauaisten puolikkaisiin.
Massaan lisäsin makeaa Kotisinappia sekä valkoviinietikkaa, jotta makuun saadaan sopivaa happoa ja makeutta.Mausteet, raikas ruohosipuli sekä päälle ripoteltu hieno suola viimeistelevät makukokonaisuuden.
Helppoa ja hyvää!



Deviled eggs eli paholaisen munat ovat erilainen ja hauska tarjottava juhlapöytään.



Deviled eggs
8 kappaletta


4 kananmunaa
1½ rkl ranskankermaa
1 tl Kotisinappia (perinteinen)
½ tl valkoviinietikkaa
2 rkl ruohosipulia pilkottuna + 1 rkl koristeeksi
1 tl chilijauhetta
1 tl paprikajauhetta



Keitä kananmunia 8 minuutin ajan ja nosta ne sitten jääkylmään veteen.
Anna jäähtyä 5 minuuttia.
Kuori kananmunat, huuhtele ne, jottei niihin jää kuorien palasia ja halkaise sitten jokainen kananmuna pituussuunnassa kahtia.
Poista keltuaiset varovasti pienellä lusikalla.
Valkuaisten tulisi säilyä ehjinä, koska ne ovat tärkeä osa tarjoilua.
Sekoita kulhossa keltuaiset huolellisesti muihin aineksiin niin että massa on sileä ja tasainen.
Nosta lusikalla massaa pursotuspussiin. Käytä halutessasi jotain kaunista tyllaa niin saat massaan ulkonäköä.
Pursota massa puolikkaisiin valkuaisiin ja viimeistele ripottelemalla päälle hienoa suolaa, paprikajauhetta ja ruohosipulia.




Deviled eggsit sopivat tarjottavaksi alkupalana tai vaikka juhlapöydässä muiden herkkujen kanssa.

💖


Yöpyminen Aalto-sviitissä Radisson Blu Plazassa

perjantai 25. tammikuuta 2019
*Kaupallinen yhteistyö Radisson Blu Plaza Helsinki*

Maksoin huoneen itse, mutta alennettuun hintaan. Mielipiteeni ovat omiani.



Päätin nyt poiketa hieman ruoka-aiheesta ja kirjoittaa Radisson Blu Plaza hotellin Aalto- sviitistä, jossa yövyimme aviomieheni kanssa 5.-6.1.2019.
Lisäksi kirjoitin vähän hotellista yleisesti sekä ruoasta, jota söimme.
Poikkean aiheesta ihan senkin vuoksi, koska matkailu ja hotelleissa yöpyminen on minulle sekä aviomiehelleni erittäin mieluisaa puuhaa ja sain nyt tilaisuuden postata aiheesta.


Radisson Blu Plazan Aalto-sviitti sijaitsee niin sanotussa "tornissa".


Saavuimme 5.1. hotellille klo 15, jolloin alkaa yleinen check-in. 
Jonotusaika oli pitkä ja respassa näytti olevan kiire. Tämä on toki varsin ymmärrettävää, koska useat ihmiset tulevat vastaanottamaan huoneitaan ja respassakin on vain rajallinen määrä henkilökuntaa.
Huoneen saatuamme lähdimme etsimään parkkipaikkaa, koska hotellin oma pysäköintihalli oli jo täynnä. Halli on hyvin pieni, joten kannattaa varautua jättämään autonsa jonnekin muualle.
Ajoimme itse Kluuvin parkkihalliin, joka on sopivan lähellä hotellia.
Kävelimme takaisin hotellille ja hurautimme hissillä 2.kerrokseen, jossa Aalto-sviitti sijaitsee.






Heti huoneen eteiseen astuttuaan huomaa kuinka tilava huone on, neliöitä siinä onkin 60.
Eteisestä avautui iso, tilava olohuone sekä hiukan pienempi makuuhuone, joissa molemmissa on isot ikkunat.






Makuuhuoneessa oli pehmeä parisänky ja telkkari sekä ikkunasta näkymä hotellin edustalle päin.






Tyynyjäkin oli sen verran runsaasti, että sai valita mieluisensa.






Pidin erityisen paljon sängyn päädyssä olevasta kosketusnäytöstä, josta sai säädellä makuuhuoneen valaistusta sekä
näytön alapuolella olevasta paneelista, johon pystyi kiinnittämään oman puhelimen ja kuuntelemaan kauittimista haluamaansa musiikkia.






Olohuoneen pöydälle oli jätetty ihana tervetuliaistoivotus.






Sviitti on nimetty Alvar Aallon mukaan sekä sisustettu Aallon suunnittelemilla kalusteilla.
Tilaan mahtuukin useampi ihminen iltaa viettämään.






Ja sitten se paras asia koko yöpymisessä, Plaza Lounge.
Jos yövyt Business Class tai Suite- luokan huoneissa, kuuluu huoneen hintaan Plaza Lounge, joka on ajanviettoon tarkoitettu korkeatasoinen olohuone. Loungessa tarjoillaan aamiaista sekä iltapäivisin klo 17-19 pientä purtavaa ja virvokkeita.
Koska ruoka ja juoma kiinnostavat aina, lähdimme heti klo 17 Loungen auettua katsomaan millainen paikka se Lounge oikein on.






Loungessa ei ollut kovinkaan paljon ihmisiä ja tunnelma oli hyvin rauhallinen. Ystävällinen tarjoilija toivotti meidät tervetulleeksi.






Lounge sijaitsee parvella, jonka alapuolella on 
hotellin ravintola Plaza Restaurant. Ravintola sijaitsee upeassa hallissa, joka on entisen SOK:n pääkonttorin näyttelyhalli.
Loungen After work tarjoiluun kuului muun muassa juustoja, leikkeleitä, savulohta, lämmin keitto, leipää, hedelmiä, kahvia ja muita virvokkeita. 
Mielestäni tämä on vähän enemmänkin kuin "pientä purtavaa" 😅.


Plaza Lounge tarjoilee päivittäin klo 17-19 ihania herkkuja



Tarjoilijalta sai tarvittaessa apua viinivalintojen kanssa.



Myös juomat kuuluvat tarjoiluun


Juomavaihtoehtoina oli olutta, siideriä, viinejä, lonkeroa, limppareita, mehua ja vettä.






Loungessa on useita televisioita ja mukavia istumapaikkoja. Telkkaria katsellessa onkin mukava herkutella ja nauttia lasi viiniä. Tämä oli ehdottomasti yksi parhaista asioista tässä hotellissa.



Loungessa on hyvä rentoutua hetki


Iltaa jatkettiin luonnollisesti syömällä vähän lisää ja siirryimme Plaza ravintolaan.






Tilasimme naudan pihvit pippurikastikkeella. Pihvi oli murea ja kypsyys medium eli juuri niinkuin oli pyydetty. 
En yleensä pidä pippurikastikkeesta, mutta tämä kastike oli poikkeus. Pippuri oli rouhittu riittävän hienoksi, joten kastike oli miellyttävä syödä ja poltetta oli juuri sopivasti.
Perinteiset ranskanperunat unohtuivat tyystin, pihvi vei mehevyydellään täysin huomioni.
Koska joskus hyvin paistettu pihvi on kaikkea mitä tarvitset.






Iltaamme piristi kovasti kun hotellinjohtaja Saija tarjosi meille ystävällisesti illallisen.
Kiitos siis Saija!

Vatsan ollessa täynnä alkoivat silmäluomet tuntua raskailta.
Siitä huolimatta oli toteutettava tämä yksi asia, joka minun täytyy joka kerta hotellissa yöpyessä saada. Ja uskon vahvasti, että en ole ainut, joka tätä haluaa!
Nimittäin kuuma vaahtokylpy😍😴






Jos pelkkä köllöttely kylvyssä ei innosta, avaa telkkari ja katso joku hyvä leffa.






Kylpyhuoneen varustukseen kuului hammasharja, erilaisia voiteita, pesuaineita ja hoitoainetta.






Huoneessa on aina jotain luettavaa kuten uusin Vogue, mutta siihen en jaksanut enää perehtyä, koska silmäni olivat jo täynnä unihiekkaa.







Lounge sijaitsee parvella, josta voi ruokailun lomassa ihmetellä alakerran meininkiä.


Aamiainen oli tarjolla Loungessa klo 12 asti, mikä sopii meille aivan täydellisesti. Emme ole yhtään aamuvirkkuja, joten mikäs tämän parempaa.



Aamiaisella tarjotaan myös kuohuvaa.


Aamiainen oli monipuolinen ja tarjolla oli terveellisiä vaihtoehtoja kuten hedelmiä, granolaa ja smoothieita.



Söpöt pienet smoothiepullot olivat yksi parhaista asioista aamiaisella


Lihansyöjiäkään ei oltu unohdettu, tarjolla oli pekonia, makkaroita ja lihapullia.
Tai jos mielesi tekee munakasta, kerro se tarjoilijalle niin se tilataan sinulle alakerran keittiöstä.



Tarjolla oli monia eri vaihtoehtoja.


Aamiaisaika oli huomattavasti rauhallisempi Loungessa kuin alakerrassa, joten tulen hyödyntämään tätä tietoa jatkossakin.

Yöpymisestä jäi oikein hyvä mieli ja yö tuli nukuttua hyvin pehmeässä sängyssä. Kaikkein eniten pidin Loungesta sekä hotellin rauhallisuudesta, joten uskon yöpyväni Plazassa jatkossakin.




Plussat

*Lounge on iso plussa!
*Sviitti on tilava
*Hyvä näköala Helsingin keskustaan
*Hyvä, avulias ja asiallinen asiakaspalvelu
*Valojen säätö kosketusnäytöistä
*Televisio kylpyhuoneessa
*Rauhallinen hotelli



Miinukset

*Jonotusaika oli pitkä check-in vaiheessa
*Hotellin pysäkointihalli on pieni, varaudu viemään autosi esim. Kluuvin parkkihalliin





Seuraava postaus onkin taas ruoka-aiheinen ja kannattaakin pysyä kuulolla, nimittäin kohta on tämän blogin 2-vuotissynttärit! Sen kunniaksi on luvassa herkullinen arvonta💖




Katso alta video sviitistä 👇




Tästä klikkaamalla pääset suoraan hotellin sivuille
💖


Dukkahpopcornit

keskiviikko 23. tammikuuta 2019

Jo toinen dukkah ohje putkeen, mutta mitä väliä, koska dukkah on 💖😍

Halusin edellisen ohjeen mukaan käyttää dukkahia johonkin naposteltavaan, joten bruschettat vaihtuivat dukkahpopcorneihin.

Nämä popparit sopivat hyvin tervetuliaismaljan kylkeen vaikka tupaantuliaisissa tai aikuisten illanvietoissa. Miksipä näitä ei voisi lapsillekin tarjota?


Kääri haluamastasi paperista tötterö ja täytä se poppareilla. Näin niitä on helppo napsia.



Dukkahpopcornit

2dl maissinjyviä
Auringonkukkaöljyä (sen verran, että kattilan pohja peittyy)
2rkl voita

suolaa
dukkah-mausteseosta




Laita 2 litran kattilaan öljyä niin, että pohja peittyy ja lisää joukkoon 2 rkl voita.
Nosta lieden lämpö täysille.
Kun voi-öljyseos alkaa kuplimaan ja höyryämään, kaada maissinjyvät kattilaan ja laita kansi päälle.
Maissinjyvät alkavat hiljalleen paukkumaan.
Pistä patalaput käsiin ja pidä sitten käsin kattilan kantta kiinni kunnes paukkuminen on loppunut. Silloin popparit ovat valmiita.
Sammuta liesi ja siirrä kattila pois liedeltä.
Kaada popparit kulhoon, lisää haluamasi määrä suolaa ja dukkah-mausteseosta (muista maistella välillä 😋).



Dukkahpopcornit ovat hyvä vaihtoehto perinteisille poppareille.



Ja sitten vaan nauttimaan
💖

Dukkah-fetabruschettat pikkelöidyllä kurkulla

lauantai 12. tammikuuta 2019

Dukkah on pitkään jo kiehtonut minua ja purkki keittiön pöydällä vain odotellut oikeaa päivää ja inspiraatiota.
Tämä egyptiläinen mausteseos sisältää yleensä pistaasipähkinöitä tai manteleita, seesaminsiemeniä, kuminansiemeniä, fenkolinsiemeniä, korianterinsiemeniä
suolaa sekä pippuria.
Dukkah on aivan ihanan aromaattinen mausteseos ja siitä voi soveltaa vaikka mitä herkullista!
En suoriltaan päätynyt tähän lopulliseen ohjeeseen, mutta minulla oli mielessä muutama ainesosa joita halusin dukkahiin yhdistää.
Ne olivat feta ja pikkelöidyt kurkut. 
Lopulta eri variaatioiden jälkeen syntyivät nämä mausteiset ja raikkaat dukkah-fetabruschettat pikkelöidyllä kurkulla, jotka sopivat nautittavaksi alkupaloina tai sampanjan seurana.



Laita tarjolle dukkahia pienessä kulhossa, jotta jokainen voi halutessaan lisätä sitä bruschettaansa.



Dukkah-fetabruschettat pikkelöidyllä kurkulla


Vaaleaa maalaisleipää siivuina
Muutaman ruokalusikallisen voita 
Dukkah- mausteseosta




Fetalevite


200g Olympia fetaa
4 rkl ranskankermaa

Murenna feta ja sekoita ranskankermaan. 




Pikkelöidyt kurkut


Ohuita siivuja tuoretta kurkkua
1/2 dl valkoviinietikkaa
1 dl sokeria
1 1/2 dl vettä
1 tl suolaa


Sekoita pikkelöintiliemen ainekset keskenään ja laske kurkkusiivut liemeen.
Anna maustua jääkaapissa vähintään tunnin.




Kokoa leivät näin


Sulata muutama ruokalusikallinen voita mikrossa. 
Sivele leipäsiivujen pinnoille voita ja ripottele päälle reilusti dukkahia. 
Laita leivät uuniin 180 asteeseen 10 minuutiksi.
Anna sitten jäähtyä hetki ja levitä päälle
fetalevitettä ja pikkelöityjä kurkkusiivuja. 



Ripottele halutessasi myös leipien päälle dukkahia.


Nautitaan hyvässä seurassa!

💖



Ystävän Suola - jotain aivan uutta

keskiviikko 9. tammikuuta 2019
*Kaupallinen yhteistyö Ystävän Suola* 
*Mielipiteeni tuotteesta ovat omiani*



Copyright Mikko Malinen


Sainpa mielenkiintoisen yhteydenoton Facebookissa. Lähiruoan puolestapuhujana tunnettu, Rôtisseur arvonkin saanut keittiömestari Mikko Malinen ehdotti josko minä haluaisin kirjoittaa tuotteesta nimeltä Ilkka Vainion Ystävän Suola.
Hän kertoi toimivansa kasvoina kyseiselle tuotteelle ja halusi saada tuotetta enemmän ihmisten tietoisuuteen. Tuote oli kuitenkin vielä suhteellisen uusi. 



Ilkka Vainio ja Mikko Malinen. Copyright Mikko Malinen.



Kiinnostus heräsi, mutta en alkuun tiennyt yhtään mikä on Ystävän Suola. Mikko kertoi minulle tuotteesta ja tutkin asiaa vielä itsekin. 
Hetken asiaa tutkittuani kiinnostuin, koska en koskaan ennen ollut nähnyt tällaista suolaa.
Ystävän Suola on siis kansantaiteilija Ilkka Vainion ja kalastaja Ben Henrikssonin kehittämä tuote, joka saa omintakeisen makunsa sekä tuoksunsa kun se savustetaan merilohen kanssa. 
Kuulostaa hyvältä!
Saatuani vihdoin käsiini purkin Ystävän Suolaa, ensimmäinen asia, jonka halusin tehdä, oli tuoksutella suolaa, koska minulla oli ennakkoajatus miltä suola voisi tuoksua.
Tuoksu oli posiitivinen yllätys! Voimakas, mutta raikas ja tuoksusta erottaa selkeästi savulohen. 
Suolaahan täytyi heti testata johonkin ruokaan, joten päätimme Mikon kanssa koota meiltä molemmilta yhdet ohjeet tähän postaukseen.


Alta löydät ohjeet, joihin voit käyttää Ystävän Suolaa. 




Chef Mikko Malisen ohje Ystävän Suolalle


Hunajainen Ystävän Suola leipä
(3-4 leipää)

1 l lämmintä vettä
2pss kuivahiivaa
1rkl metsähunajaa
1rkl Ystävän Suolaa
5-6dl kaurahiutaleita
14dl vehnäjauhoja 
0,5dl öljyä

Pinnalle jauhoja ja Ystävän Suolaa


Sulata karkea Ystävän Suola kiehautettuun veteen ja jäähdytä kädenlämpöiseksi. Lisää hunaja ja kaurahiutaleet (leseetkin toki käyvät tai rouheet), lisää sitten jauhoja vähitellen, joihin olet sekoittanut kuivahiivan. Kun jauhoja on 1/3osa jäljellä, lisää öljy. Lisää loput jauhot ja  anna yleiskoneen vaivata kunnolla taikinaa. 
Kohota kaksinkertaiseksi ja saat taikinasta 3-4 pientä pyöreää leipää. Kohota liinan alla, vedä sahalaita veitsellä viillot ja jauhota pinnat sekä ripsauta vielä suolaa pinnalle. 
Paista uunissa 200 astetta 40-45min. 
Vinkki: kuumenna uuni ensin 250 asteeseen, grillivastus päällä ja sen jälkeen laske asteet 200 ja laita sitten keskitetty tasalämpö. Näin saat kotiuunissa myös rapsakan pinnan. 

 Ystävän Suola leipä nautitaan tietysti aidon voin kera ja makunautinnon voit viimeistellä ripottelemalla voin päälle Ystävän Suolaa.




Ystävän Suola leipä on herkullinen makuelämys. Copyright Mikko Malinen




Kulinarismia mahan täydeltä- ruokablogin ohje Ystävän Suolalle



Valkosipuliset jättikatkaravun pyrstöt uunitomaateilla ja Ystävän Suolalla


200g Jättikatkaravun pyrstöjä
5 Valkosipulin kynttä
1 rkl voita
2 rkl oliiviöljyä 
1 sitruuna 
200g kirsikkatomaatteja 
oliiviöljyä
Ystävän Suolaa 



Nosta tomaatit uunivuokaan ja hiero niihin oliiviöljyä. 
Nosta vuoka 200 asteiseen uuniin noin 10 minuutiksi. 
Valmista sillä aikaa katkaravun pyrstöt. 
Pilko valkosipuli hienoksi silpuksi. 
Laita pannulle voi ja öljy ja lämmitä pannu kuumaksi. Nosta pannulle pyrstöt sekä valkosipulisilppu. 
Paista kunnes pyrstöt ovat kauniin kullanruskeita, noin 3-4 minuuttia. 
Varo polttamasta valkosipulia. 
Nosta lautaselle jättikatkaravun pyrstöt ja uunitomaatit. Viimeistele puristamalla pyrstöjen päälle sitruunamehua ja ripottele päälle hienonnettua Ystävän Suolaa. 



Suola tuo makua myös mereneläviin.


Suola korostaa hienosti ruoan makuja ja sopii mainiosti mereneläville kuten myös lihalle, kalalle, kasviksille sekä leivontaan. 
Savuisuus ja hento lohen maku on helppo yhdistää moneen ruokaan. 
Joten näin lopuksi voin todeta, että suola on ihanan aromaattinen, maukas ja kuten iskulause purkissa kertookin
"kaikkeen paitsi maantien suolaukseen" eli myöskin
monikäyttöinen. 



Inspiraatiota ja uusia ruokaideoita kehitellessäsi käy tutustumassa Ystävän Suola - verkkosivuihin