Kinuskilime-mustaherukkajuustokakku paahdetulla valkosuklaavaahdolla

tiistai 7. maaliskuuta 2017


Tämä resepti on täysin omassa päässä kehitelty ja ekaa kertaa sitä nyt kokeilinkin. Ja hyvähän siitä tuli ☺ Tykkäsin ilmavasta koostumuksesta, jonka onnistuin säilyttämään välttämällä loppuvaiheessa liiallista sekoittamista.






Käytin irtopohjavuokaa, johon laitoin pohjalle leivinpaperia ja reunoille reunakalvoa. Reunakalvo ei ole pakollinen, mutta suosittelen. Jos et halua käyttää reunakalvoa, voit korvata sen voitelemalla reunat ja "jauhottamalla" tomusokerilla.

Omasta kokemuksestani olen oppinut, että liivatteen käyttö on helppoa kun huomioi lämpötilat. Tällä tarkoitan sitä, että kun kuumennat esimerkiksi mehua, johon lisäät liivatteen, anna aina seoksen jäähtyä huoneenlämpöön ennekuin lisäät sitä mihinkään. Ja on hyvä aina muistaa, että liivate jähmettyy vasta kylmässä ☺Liivatteen käyttö ei siis ole loppujen lopuksi kovin vaikeaa.




Kinuskilime-mustaherukkajuustokakku


Kaikkien ainesosien on hyvä olla huoneenlämpöisiä.


n. 200g LU bastogne keksejä
n. 60g voita
3 pakettia Philadelphia tuorejuustoa (eli yhteensä 600g)
2dl + 2dl dl kuohukermaa
3 tl vaniljasokeria
2-3 dl + 4 rkl Mustaherukkamehutiivistettä (maun mukaan)
1 purkki kondensoidusta maidosta keitettä kinuskia (omani oli valmista kinuskia)
1 lime
8 liivatelehteä
Sokeria maun mukaan



Tee ensin keksipohja murskaamalla keksit ja sulattamalla voi. Sekoita sitten murska ja voi ja painele irtopohjavuoan pohjalle. Laita kylmään, jotta pohja jähmettyy.
Tee sitten mustaherukkamassa sekoittamalla 300g (1½pakettia) tuorejuustoa ja 2-3 dl (maun mukaan) mustaherukkatiivistettä. Lisää sokeria jos massa on makuusi hapanta.
Saat sekoitella hetken, jotta massasta tulee tasainen.
Laita 4 liivatelehteä kylmään veteen noin viideksi minuutiksi.
Vatkaa kuohukermat löysäksi vaahdoksi ja lisää sekaan vaniljasokeri.
Laita pieneen kattilaan 4rkl mehutiivistettä ja pieni loraus vettä. Kiehauta. Ota nyt liivatteet vedestä, purista niistä ylimääräinen vesi pois ja sekoita ne kuumaan mehuun. Liivateseoksen tulee jäähtyä huoneenlämpöiseksi ennenkun voit lisätä sen massaan. Sekoittele liivateseosta, jotta se jäähtyy hiukan nopeammin.
Kun liivateseos on jäähtynyt, vatkaa massaa vatkaimella samalla kun kaadat ohuena nauhana liivateseosta massaan. Kun kaikki liivate on sekoitettu massaan, kääntele nuolijalla puolet kermasta massan joukkoon. Vältä liiallista sekoittelua, ettei kuohkeus häviä.
Kaada massa nyt jähmettyneen keksipohjan päälle ja laita jääkaappiin.


Valmista kinuskimassa sekoittamalla loput tuorejuustot ja kinuski. Lisää massaan puolikkaan limen mehu ja säästä toinen puolikas liivateseosta varten. Maista massaa ja lisää sokeria makusi mukaan (huom! kinuski on aika makeaa itsessään).
Laita 4 liivatelehtä kylmään veteen noin viideksi minuutiksi.

Tee nyt liivateseos laittamalla pieneen kattilaan limenmehua ja pieni loraus vettä. Kiehauta. Purista taas liivatteista ylimääräinen vesi pois ja
sekoita sitten liivatelehdet kuumaan mehuun ja anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Voit taas sekoitella jäähtymisen nopeuttamiseksi.
Kun liivateseos on jäähtynyt, vatkaa vatkaimella samalla massaa kun kaadat liivateseosta ohuena nauhana sekaan.
Kun kaikki liivate on lisätty, sekoita varovasti loput kermat nuolijalla kääntelemällä massan sekaan.

Sitten vaan kaadat massan vuokaan mustaherukkakerroksen päälle. Anna kakun jäähtyä mielellään yön yli. ☺ Ennen tarjoilua pursota valkosuklaavaahtoa päälle ☺





Paahdettu valkosuklaavaahto

1 levy haluamaasi valkosuklaata
2dl kuohukermaa


Laita uuni lämpenemään 170 asteeseen ja sillä välin pilko valkosuklaa veitsellä.
Kun uuni on valmis, laita valkosuklaat leivinpaperin päälle uunipellille ja laita pelti uuniin.
Tarkkaile suklaata koko ajan, koska valkosuklaa palaa herkästi.
Kun suklaa on saanut ruskeaa väriä reunoille, se on valmista. Ota pelti uunista pois.

Lämmitä nyt kerma kattilassa ja lisää suklaat kattilaan.

Kun suklaa on sulanut kokonaan, siirrä kattila jäähtymään.

Kun seos on jäähtynyt, siirrä se jääkaappiin. Anna olla jääkaapissa yön yli.

Seuraavana päivänä vatkaa massaa ja kun koostumus on mieleisesi on vaahto valmis ☺
Pursota haluamallasi tavalla kakun päälle ☺


Post Comment
Lähetä kommentti