kotiliesi

Blogipäivä Lapland Hotels Bulevardissa ja Matsmart etukoodi

lauantai 6. huhtikuuta 2019


Meille blogin raapustajille järjestetään kahdesti vuodessa Otavamedian puolesta blogipäivä, jolloin saamme päivitystä tietoihimme, tutustua uusiin tuotteisiin ja syödä jotain hyvää.
Se piristää mieltä, ei nimittäin blogin kirjoittaminen ole kovin tuotteliasta hommaa vaikka aina välillä jotain yhteistöitä tai korvauksia tuleekin.

Mutta blogiahan ei kirjoitetakaan rahat mielessä vaan intohimosta. Niin minä ainakin teen.

Mutta, siis eilen 5.4. oli taas blogipäivän aika.

Blogipäivä järjestettiin Lapland Hotels Bulevardilla Helsingissä ja ohjelmaan kuului alkuun hotelliin tutustumista.
Hotelliin astuessani huomasin ensimmäiseksi rauhallisen luonnonläheisen tunnelman, joka tuli porontaljoista, puusta, kävyistä ja luonnonläheisistä värisävyistä. Myöskään kadun meteli ei kuulu hotellin aulaan.

Kiersimme hotellia ja kävimme katsomassa eri luokan huoneita.

Hotelli on avattu vasta nyt tammikuussa ja se onkin varsinainen saunahotelli, koska heillä sauna kuuluu huonevarustukseen useammin kuin muissa hotelleissa. Lisäksi kylpyhuoneesta löytyi usein myös amme.





Parisängyllä varustettu huone oli varsin romanttinen ja sopisi hyvin hääyöksi tuoreelle hääparille. Huone on varusteltu saunalla, jossa on lasiseinä. Mikäs sen mukavampaa kuin sauna hääyönä?


Saunasta näkee makuuhuoneen puolelle.

Hotellihuoneiden värimaailma oli mielestäni rauhoittava. Tuli juuri sellainen olo, että tekisi mieli köllähtää tuohon sänkyyn ja kuunnella hiljaisuutta.




Huoneet ovat myös varsin avaria ja niissä on kaunis näköala Helsingin ylle.
Saatavilla on myös huoneita erillisillä sängyillä.




Yleisissä tiloissa tunnelmaa oli luotu pienillä yksityiskohdilla kuten lyhdyillä, kynttilöillä ja poronsarvilla, mutta Lappi tunnelma on silti sopivan hillitty.








Hotellihuoneista voit löytää Anu Pentikin taidetta.
Tämä Helsingin taidehallissakin esillä ollut teos löytyy Penthouse Suite- luokan huoneesta, makuuhuoneen katosta.

Anu Pentikin taideteos kruunaa makuhuoneen tunnelman.

Kylpyhuoneissa on myös teemaan sopivia tuotteita, jotka muuten olivat ihanan tuoksuisia!







Meille tarjoiltiin pientä evästä kierroksen päätyttyä. Tarjolla oli kuusenkerkkäfruitieita, kangasrouskua ja kaskinaurista, porotartar, pikkeliselleriä ja mäntymajoneesia sekä makeana vaihtoehtona hillaa ja suolakaramellia. 
Nämä maistuivat minulle oikein hyvin, kaikki oli ihanan raikasta ja herkullista.











Hotellin ravintolan yhteydessä on baari, josta voit tilata itsellesi maistuvan cocktailin.




Katso lisäksi videolta päivän tunnelmia 💖



Hotelli oli kyllä mielenkiintoinen ja haluan joskus siellä vielä yöpyä, näin Lappia rakastavalle ihmiselle täydellinen hotelli!

Ruokailun jälkeen meille esittäytyivät Sugar Helsinki, Zeropoint sekä Matsmart, jotka kertoivat kukin oman tarinansa sekä blogiyhteistyöhön liittyviä seikkoja.

Matsmart oli itselle se kiinnostavin, koska olen sitä mieltä, että ruoka on liian kallista ja sitä menee aivan valtavat määrät hävikkiin.
Matsmart olikin minulle ennestään tuttu ja aion hyödyntää heidän verkkokauppaansa jatkossakin.
Lisäksi he antoivat etukoodin, jonka saamme jakaa seuraajillemme.


Hyödynnä siis etukoodi ja pelasta käyttökelpoista ruokaa Matsmart verkkokaupasta koodilla: EIHÄVIKILLE.
Koodi on tarkoitettu uusille asiakkaille, saat sillä 5€ alennusta (minimiostos 25€).




Hanna

💖



Post Comment
Lähetä kommentti