Tuorejuusto-kinuskijoulutortut

keskiviikko 12. marraskuuta 2025

 

Alan hiljalleen olla jo joulumielellä ja halusin kovasti päästä leipomaan joulutorttuja, mutta niihin piti ehdottomasti keksiä tänä vuonna jotain vaihtelua. Rakastan klassista luumumarmeladia ja käytän sitä joulutorttuihin joka vuosi, mutta pitkään mielessä ollut päärynä-suolainen kinuskimarmeladi oli nyt kokeiltava. 

Näihin joulutorttuihin tulee täytteeksi vaniljatuorejuusto, joka tuo täyteläisyyttä sekä päällimmäiseksi herkullinen päärynä-suolainen kinuskimarmeladi💖 makuyhdistelmästä tuli ihana💖






Tuorejuusto-kinuskijoulutortut

Torttutaikinaa
Vaniljatuorejuustoa
Dronningholm päärynä-suolainen kinuskimarmeladia
Tomusokeria




Leikkaa taikinalevyt neliöiksi ja sen jälkeen tähtitorttutyyliin eli tee viillot jokaiseen kulmaan kohti keskustaa, lisää iso teelusikallinen tuorejuustoa keskelle taikinaa. Taittele sitten sakarat keskelle siten, että tuorejuusto jää piiloon sakaroiden alle (kuvan mukaisesti). Nipistä sakaroiden päät yhteen sormilla. Lisää sitten keskelle päärynä-suolainen kinuskimarmeladia reilu teelusikka.
Paista torttuja 200 asteessa 10 minuuttia.
Kun tortut ovat jäähtyneet, ripottele päälle tomusokeria.
Nauti kahvin tai glögin ja tietysti hyvän seuran kera! 💖





Jos kaipaat lisää ideoita, tästä klikkaamalla pääset katsomaan tekemäni poro-tuorejuustotortut sekä tästä klikkaamalla voit kurkata tekemäni herkuttelijan joulutortut, joissa on piparitaikinaa, viikunahilloa ja sinihomejuustoa.
Molemmat linkit aukeavat uuteen ikkunaan.



Ihanaa joulun odotusta🎄🎅


Hanna 💖

Post Comment
Lähetä kommentti