Herkuttelijan joulutortut

sunnuntai 29. marraskuuta 2020
 
Nämä joulutortut ovat saaneet inspiraationsa perinteisestä sinihomejuuston ja piparin yhdistelmästä. Torttutaikinaan yhdistetään piparitaikina ja täytteeksi lisätään viikunahilloa ja sinihomejuustoa. Juustona käytetään Castello Creamy Blue juustoa, joka on maultaan miedompaa kuin perinteinen sinihomejuusto ja koostumukseltaan pehmeää sekä helposti levittyvää. Näin maku ei ole liian tymäkkä. 





Herkuttelijan joulutortut

Torttutaikinalevyjä
Piparitaikinaa
Viikunahilloa
Castello Creamy Blue juustoa
Tomusokeria viimeistelyyn


Leikkaa yksi torttutaikinalevy keskeltä kahteen osaan. Laita molempien torttutaikinapalojen päälle saman kokoinen pala piparitaikinaa ja painele taikinaa, jotta se uppoaa hiukan torttutaikinaan. 
Leikkaa ja taittele halutessasi torttu-piparitaikina palat tähtitorttumallin mukaan ja lisää noin 1 teelusikka viikunahilloa ja 1 teelusikka sinihomejuustoa. 
Toista niin monta kertaa kunnes sinulla on haluttu määrä torttuja. 
Voit taitella tortun myös millä tahansa muulla tavalla, päätin vain itse pitkästä aikaa kokeilla perinteistä tähtimallia. 
Paista 225 asteessa noin 10-15 minuuttia. 
Koristele ripottelemalla päälle kevyesti tomusokeria. 


Joulukalenterin eka luukku aukeaa ihan just, olen niin innoissani! Ihanaa joulunodotusta just sulle! 🥰



Hanna 💖

Post Comment
Lähetä kommentti