Kylmäsavulohirullat

sunnuntai 1. joulukuuta 2019
*Viini saatu Rosa viini- ja ruokakerholta*



Tässäpä vielä toinen herkullinen alkupala, joka sopii hyvin Itsenäisyyspäivän juhlapöytään, mutta on myös loistava alkupala joulun juhlapöytään.







Lohirullat on helppo valmistaa ja saat niistä näyttävän alkupalan kun tarjoilet ne kuohuviinilasillisen kera. 
Valmistamiseen menee aikaa noin 10 minuuttia, mutta rullat hyytyvät pakastimessa noin tunnin. Varaa siis aikaa sen mukaisesti.




Kylmäsavulohirullat 
n. 8-10 viipaletta


300g kylmäsavustettua lohta siivuina tai fileenä
1 dl kuohukermaa
100g ruohosipulituorejuustoa
ruohosipulia


Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää joukkoon tuorejuusto ja sekoita huolellisesti.
Levitä lohisiivut limittäin kelmun päälle siten, että niistä muodostuu suorakaide tai mikäli sinulla on file niin nosta kokonainen file kelmun päälle.
Levitä kerma-tuorejuustoseosta lohen päälle ja kääri rullaksi kelmun avulla, vähän kuin sushia käärisit.
Siirrä rulla pakastimeen noin tunniksi, jotta rulla on helpompi leikata viipaleiksi.
Ennen tarjoilua, leikkaa rulla viipaleiksi ja ripottele päälle tuoretta pilkottua ruohosipulia.
Tarjoillaan alkupalana kuohuviinin kanssa.









Lohirullien kaveriksi sopii oivasti Lab Sparkling kuohuviini, jonka tunnistat söpöstä etiketistä, siinä nimittäin poseeraa koira.
Lab Sparkling on uusi tuttavuus, joka on vasta tullut markkinoille. 
Maku on erittäin kuiva, hedelmäinen, sitruksinen ja varsin raikas.
 Hintaa kuohuviinillä on 12,98€ Alkossa.



Lab sparkling kuohuviini on pirteän hedelmäinen uutuus Portugalista.



Alkuperäinen ohje on Rosa viini ja ruokakerhon sivuilta, jonka pääset katsomaan tästä.
Rosan sivuilta löydät myös hyviä joulureseptejä ja niitä pääset katsomaan tästä.



Hyvää ensimmäistä adventtia ja alkanutta joulukuuta!



Hanna 💖


Post Comment
Lähetä kommentti