Pian on jo Halloween, oletko jo suunnitellut juhlien tarjoiluja? 🎃
Halloweeniksi tulee aina kehiteltyä jotain teemaan sopivaa ja tänä vuonna hain inspiraatiota Amerikasta (mistäs muualtakaan), jossa Halloween on hitusen suurempi juhla kuin meillä täällä Suomessa.
Karamelliomenat ovat muutenkin jo olleet blogiin tulevien ohjeiden listalla, joten nyt oli niiden aika ja kaiken lisäksi ne oli helppo yhdistää teemaan.
Söpöt karamelliomenat ovat varmasti perheen pienimpien mieleen, mutta maistuvat myös isommillekin Halloween juhlijoille.
|
Karamelliomenat on helppo valmistaa kunhan muistat olla varovainen kuuman sokerin kanssa.
Halloweenin karamelliomenat
4½ dl sokeria
1½ dl vettä
1 dl hunajaa
2 tl oranssia geeliväriä
elintarvikekäyttöön sopiva lämpömittari
omenoita
nonparelli silmiä
puisia vartaita (yhtä monta kuin omenoitakin)
leivinpaperia
½ dl kaneli-sokeria
Laita uunipellille leivinpaperi ja ripottele päälle kaneli-sokeri. Kuumat omenat lasketaan kaneli-sokerin päälle jäähtymään ja juurikin sokerin ja kanelin ansiosta omenat irtoavat helposti alustastaan.
Huuhtele ja kuivaa omenat. Poista omenoista kannat ja paina jokaiseen omenaan varras kannan tilalle (koko siemenkotaa ei siis poisteta vaan ainoastaan se puinen kanta).
Lisää kaikki sokeriseoksen ainekset kattilaan, sekoita ja nosta liesi täydelle teholle.
Tarkkaile seosta koko ajan. Lämpö nousee aluksi kovin hitaasti, mutta kun mittari lähestyy 120 astetta lämpötila saattaa pompata äkkiä ylöspäin.
Seos on valmista kun lämpötila on noussut 154 celsiusasteeseen.
SOKERI ON POLTTAVAN KUUMAA, JOTEN TOIMI VAROEN!
Sammuta liesi.
Nosta nyt varovasti omena vartaasta kiinni pitäen sokeriseokseen ja pyörätä siten, että omena peittyy sokerilla joka puolelta.
Valuta ylimääräinen sokeri pois ja nosta omenat leivinpaperille kaneli-sokerin päälle jäähtymään.
Lisää nonparelli silmät ja jätä omenat kovettumaan.
Kun sokeri on kovettunut, omenat voi pilkkoa, jotta ne on helpompi syödä.
trying to be spooky... |
Happy Halloween! 🎃
Hanna 💖
Post Comment
Lähetä kommentti