Muutamia mietteitä blogimaailmasta

sunnuntai 26. toukokuuta 2019


Kesälomaa viikko takana ja oi että kun on saanut nukkua pitkään joka aamu! Nousen sängystä ja keitän kahvia meille molemmille. Olemme siis mieheni kanssa pohjoisessa mökkeilemässä. Ennen lomaa päivitin myös kamerakalustoni uuteen, ostin Canon EOS 5D Mark IV rungon sekä Canon EF 24-105mm f/4 IS II USM objektiivin ja olenkin kovasti kuluttanut uutta kameraa joka päivä. Tämä se vasta on elämää...

Kun on riittävästi aikaa ajatuksetkin haahuilevat minne sattuu. Olen pohtinut bloggaamista, elämää, tulevaisuutta ja lähenevää 30. ikävuotta.
Ei kuitenkaan nyt anneta aiheen karata vaan palataan siihen mistä aioin alunperin kirjoittaa.
Kokosin ajatuksiani blogimaailmasta tähän postaukseen ja olen enemmän kuin iloinen jos saan kommentteja ja kokemuksia aiheesta.



Ruokakuvauksen lisäksi luonnon ja lintujen kuvaaminen on lähellä sydäntäni.



Reilut kaksi vuotta sitten minulla ei ollut mitään kokemusta tai tietämystä bloggaamisesta.
Ja se varmasti näkyikin.
Bloggaaminen on ennenkaikkea vapautta kirjoittaa ja julkaista kuvia tai videoita ja monelle myös päiväkirja, jonne saa purkaa omia ajatuksiaan.
Moni bloggaaja tekee bloginsa eteen paljon työtä, mutta ei saa siitä juurikaan korvausta.
Joillekin blogi on vain kevyt harrastus.
Kuitenkin me kaikki blogia kirjoittavat olemme ihmisiä, jotka tekevät heille itselleen jotain tärkeää.

Nyt kun olen saanut kokemusta, niin hyviä kuin huonoja, haluan avautua niistä kaikille, jotka bloggaavat tai ovat aloittamassa bloggaamista. Ja miksei ihan kenelle tahansa.
Tämä aihe ei liity itsessään pelkkään ruokabloggaamiseen vaan varmasti olet kohdannut tätä, olet sitten lifestylebloggaaja tai sisustusbloggaaja.

Me olemme usein monen mielessä ilmaista mainostilaa, teemme kaiken mitä pyydetään ja työnnämme blogiimme ihan mitä vain pyydetään. Sellaisiahan bloggajat ovat!

Olen saanut vaikka minkälaisia ehdotuksia esimerkiksi "haluaisitko laittaa blogiisi mainoksen nettipelisivustostamme" tai "voisitko kirjoittaa blogiisi haastattelun minusta ja kertoa pitkän kaavan mukaan tuotteestani ja minusta?" (huom. ei väliä vaikka kirjoitan ruokablogia, enkä tee haastatteluja),
tai sitten, että "kirjoitat vaan hyvän arvostelun tästä tuotteesta, koska annan sen sinulle ilmaiseksi" (aivan kuin minulla ei olisi omia mielipiteitä).
Ja mistään näistä kukaan ei ehdottanut antavansa mitään korvausta. Lisäksi eräs henkilö vielä muistutti "miten hankalia bloggaajat ovat ja miten vähän heistä pidetään".

Voin kertoa, että käytän aikaa ja rahaa tähän blogiin, eihän mitkään ainekset kaupasta ilmaiseksi lähde. Mikään ei tietysti velvoita minua niitä ostamaan tai tätä blogia pitämään, mutta tästä on muodustunut minulle tärkeä ja rakas harrastus, jota aion ylläpitää.
 Pointtini on kuitenkin se, että pidän vähintäänkin huvittavana sitä, että joku kuvittelee minun tai kenen tahansa bloggaajan suostuvan kaikkeen mitä pyydetään ja vielä ilmaiseksi.
Odottaisin vähintäänkin asiallisuutta ja ymmärrystä siitä mitä minä ja moni muu tekee.
Hyvin harva, joka ehdottaa yhteistyötä ei ole lukenut blogiani tai ei ole yhtään kärryillä siitä mistä kirjoitan. Miten hän sitten voisikaan ehdottaa jotain blogiini sopivaa?








Entä sitten tekijänoikeudelliset seikat?
 Tekijänoikeus on tekijän lähtökohtaista yksinoikeutta päättää teoksensa käytöstä, joten sisältöni ei ole ilmaista riistaa. Bloggajan luoma ruokaohje ja kuvat ovat siis hänen omaisuuttaan.
Joskus olen nähnyt ihmisten julkaisevan Facebookissa toisen ihmisen ottaman kuvan omanaan.
Oikeasti, miten joku kehtaa näin edes tehdä? Oletko sinä törmännyt joskus johonkin tällaiseen? En onneksi ole nähnyt kenenkään bloggaajan tekevän kollegalleen näin.

Tänä päivänä meillä on valtavasti tietoa saatavilla näistä aiheista internetistä milloin tahansa ja sen hyödyntäminen olisi vähintäänkin suositeltavaa. Olen myös itse monet kerrat kerrannut eettisiä ohjeistuksia Kotiliedeltä sekä googlettanut tekijänoikeuslakia, onneksi tämä laki suojaa jokaista, joka tuottaa jonkinlaisia teoksia.

Loppujen lopuksi tärkeintä on kuitenkin se, että on olemassa myös ihmisiä, jotka ymmärtävät täysin mistä bloggaamisessa on kyse, joten he pyytävät tai tarjoavat erilaisia mahdollisuuksia asiallisesti. Kiitos jokaiselle asialliselle yhteistyökumppanille!
Pärjään loistavasti blogini kanssa enkä tarvitse hirvittävää määrää yhteistyökuvioita, joten valitsen vain itseäni kiinnostavat ja blogiini sopivat aiheet ja yhteistyöt. Ja niin kannattaa jokaisen bloggaajan tehdä!
Tämä varmasti auttaa myös lukijaa luottamaan blogin sisältöön.

Kirjoitin tämän ennekaikkea siksi, että toivon jokaisen potentiaalisen yhteistyökumppanin ja lukijan ymmärtävän mistä bloggaamisessa on kyse ja toivon, että jokaista bloggaajaa ja hänen työtään arvostettaisiin.
Arvostan itse kovasti bloggaajia, jotka näkevät paljon vaivaa blogiensa eteen!



Peace and love! ✌💖



Hanna 💖


2 kommenttia on "Muutamia mietteitä blogimaailmasta"