Loma Rukalla ja mozzarellapatonki valkosipulivoilla

sunnuntai 21. maaliskuuta 2021

Mulla loppui juuri viikon talviloma, jonka aikana tuli piipahdettua Rukalla ja uskaltauduin ihan laskettelemaankin. Tosin maskin ja käsidesin kanssa varustautuneena. 


Hissijonoissa toteutui pääosin turvavälit ja hissiin pääsi yksinkin. 


Maisemat olivat upeat ja aurinko paistoi, tätä olin ikävöinyt jo niin paljon! Viime vuonna laskettelut jäikin väliin pandemian vuoksi, mutta olipa ihana nyt päästä mäenlaskuun. 


Rinteet olivat loistavassa kunnossa! Oletko sä uskaltautunut laskettelemaan? 
Laskettelu onnistuu hyvin kun välttelee kontakteja ja muistaa maskin sekä käsidesin ja noudattaa laskettelukeskuksen ohjeita. 
En kuitenkaan lähtisi näinä aikoina mihinkään sisäaktiviteettiin, tosin suljettujahan ne taitavat ollakin. Joka tapauksessa harrastuksetkin ovat tärkeitä hyvinvoinnin kannalta. 


Loma ei tietenkään ole loma jos ei tule tehtyä jotain hyvää ruokaa ja loman ehdoton suosikki olikin tekemäni mozzarellapatonki valkosipulivoilla! 
Mulla oli juuri kaupallinen yhteistyö Patros juustojen kanssa, joita kuvasin lomalla. Tein juustojen kylkeen juurikin tätä ihanaa mozzarellapatonkia. Juustot nautittiin ihan sellaisenaan kuutioituna patongin ja viinin kanssa. 
Patonkiin löytyy ohje TikTokista videon muodossa, mutta kirjoitan sen myös tähän. 




Mozzarellapatonki

Tuore patonki
Mozzarellajuustoa
2 valkosipulin kynttä
Nippu ruohosipulia
1 reilu ruokalusikka voita


Leikkaa patonkiin poikittaisia viiltoja koko pituudelta, jokaiseen viiltoon laitetaan siivu mozzarellaa, joten leikkaa viillot riittävän syviksi. Leikkaa mozzarella siivuiksi ja lisää jokaiseen viiltoon siivu. 
Kuori ja pilko valkosipuli pieneksi silpuksi, voit myös raastaa sen. Leikkaa ruohosipuli hienoksi silpuksi. 
Sulata voita kattilassa, lisää joukkoon valkosipuli ja ruohosipuli, sekoita. Lisää nyt voita reilusti patongin päälle. 
Paista patonkia 180 asteisessa uunissa kunnes mozzarella on sulanut. 
Ja nauti🤤🥰



Hanna 💖
Post Comment
Lähetä kommentti