kotiliesi

Viinin ja ruoan yhditäminen osa 1: täydellinen Tomahawk ja grillikasvikset salsa verdellä

torstai 11. heinäkuuta 2019

*Viinin ja ruoan yhdistäminen- sarjan viinit saatu postauksia varten Rosa viini- ja ruokakerholta*


Ihanaa alkanutta heinäkuuta! Olen halunnut jo pitkään kirjoittaa viinin ja ruoan yhdistämisestä ja nyt aloitankin Viinin ja ruoan yhdistäminen- nimisen neliosaisen sarjan.
 Sarjan jokaisessa osassa jaan herkullisen ruokaohjeen ja juuri sille annokselle sopivan viinin sekä lisäksi kerron omia vinkkejäni ruoan ja viinin yhdistämiseen.
Tätä sarjaa varten sain neljä erilaista viiniä Rosa viini- ja ruokakerholta sekä sain heiltä myös neljä erilaista ruokaohjetta, joita sain vapaasti muuttaa omanlaisekseni.
Tähän ensimmäiseen ohjeeseen teinkin jonkin verran muutoksia muun muassa vaihtamalla sianlihan nautaan ja laitoin lisämureuden saamiseksi pihvin vakuumissa sous vide koneeseen sekä sen jälkeen vielä grilliin. Grillikasviksiin tein myös muutoksia ja ylimääräisenä tein vielä salsa verden lihan ja kasvisten kaveriksi.

Olen ehdottomasti itse sous viden kannalla tasalaatuisuuden vuoksi sekä siksi, että sous viden avulla liha säilyttää hyvin makunsa.
Jos et kuitenkaan halua tai ehdi hyödyntää sous vide menetelmää tähän annokseen, kokeile alkuperäistä ohjetta, jossa liha kypsennetään grillaamalla.

Ja niille. joille sous vide eli tyhjiössä kypsennys on vieras asia, kerronpa muutaman yksityiskohdan aiheesta.
Sous vide on käytännössä sitä, että kypsennettävä liha, kala tai kasvis tyhjiöpakataan ja laitetaan tyhjiöpakkauksessa tietyn lämpöiseen veteen. Vettä kierrättää ja pitää tasaisessa lämpötilassa joko sous vide kone tai sirkulaattori.
Oikea lämpötila taas valitaan halutun lopputuloksen mukaan esimerkkinä naudan pihvistä saa medium kypsyysasteen laittamalla sen 60 asteeseen vähintään tunniksi, jonka jälkeen pinta kannattaa vielä paistaa kauniin ruskeaksi.
Sous vide valmistustekniikan ehdottomia etuja ovat lopputuloksen tasalaatuisuus, lihan mureuttaminen ja maun säilyminen.





Täydellinen Tomahawk
pihvistä riittää kahdelle-kolmelle ruokailijalle



1 kilon painoinen luullinen naudan Tomahawk pihvi
2 tl suolaa
1 elintarvikekelpoinen työhjiöpakkaukseen tarkoitettu muovipakkaus
tyhjiöpakkaaja
sous vide kone tai sirkulaattori



Poista pihvi alkuperäispakkauksesta, huuhtele veden alla ja kuivaa lihan pinta.
Hiero pihvin pintaan suolaa, nosta vakumointiin tarkoitettavaan muovipakkaukseen ja vakumoi tyhjiöpakkaajalla.
Säädä sous vide koneesi 53 asteeseen, kun vesi on 53 asteista, nosta liha veteen ja anna sen olla vedessä 3 tuntia.
Kolmen tunnin kuluttua nosta pihvi pois vedestä, avaa muovipakkaus ja poista pihvi pakkauksesta. 
Liha ei kypsy käytetyssä lämpötilassa vaan varsinainen kypsennys hoidetaan grillissä. 
Sous vide takaa mureuden.
Nosta grillin lämpötila korkealle ja laske pihvi kuumaan grilliin. 
Älä kääntele pihviä liikaa vaan anna sen ottaa väriä pintaan, muutama kääntelykerta riittää.
Paista noin 10 minuuttia puoleltaan eli yhteensä 20 minuuttia, lihan koon vuoksi.
Tällä ajalla grillattuna saimme medium kypsyysasteen pihvin.
Anna pihvin levähtää grillauksen jälkeen vähintään 5 minuuttia folioon käärittynä.
Leikkaa sitten siivuiksi.


Kokille kuuluu aina lasillinen viiniä grillailun ohella...



Grillissä saat upeaa lisämakua niin kasviksiin kuin lihaankin.




Grillikasvikset 
kahdelle-kolmelle ruokailijalle


6 kappaletta uusia perunoita (lähes kypsiksi keitettynä)
1 punainen paprika
1 sipulinippu (tuoretta kotimaista sipulia)
1 rasia pikku maisseja (noin 10-15 kpl)

2-3 rkl auringonkukkaöljyä
1 rkl sormisuolaa


Poista sipuleista varret. Pilko kasvikset (maissia lukuun ottamatta, koska ovat jo valmiiksi niin pieniä) sopivan kokoisiksi suupaloiksi ja nosta ne alumiiniseen grillivuokaan. Kaada joukkoon öljyä ja hiero siten, että kaikki kasvikset ovat öljyn peitossa, lisää öljyä tarvittaessa. Ripottele päälle sormisuolaa.
Nosta vuoka grilliin, kypsennä 10 minuuttia.




Salsa verde


1 ruukku basilikaa
1 ruukku persiljaa
1 murskattu valkosipulin kynsi
½ dl neitsytoliiviöljyä
2 rkl kapriksia
2 rkl sitruunanmehua
1 rkl vettä
6 pientä anjovisfilettä


Poista yrteistä paksuimmat varret ja siirrä ne sitten blenderiin. Heitä loput ainekset mukaan ja aja hienoksi.
Tarjoile pihvin ja kasvisten kaverina.



Tomahawk on parhamillaan medium kypsyysasteella. 



Viinin ja ruoan yhdistäminen


Olen harrastellut viinejä kymmenisen vuotta, mutta en ole varsinainen pilkunviilaaja vaan enemmän fiilistelijä ja maistelija. Kotoa löytyy oma viinikaappi, dekantteri ja muutama useamman vuoden viinikaapissa säilötty laatupunaviini.
Olen itse vuosien mittaan tullut siihen lopputulokseen, että maan ja ruokakulttuurin yhdistäminen toimii eli kuten tässä tapauksessa Portugalilainen viini yhditettynä Portugalissakin harjoitettuun ruoan valmistusmenetelmään eli grillaukseen toimii.
Viini ja ruoan yhdistäminen ei ole mielestäni ydinfysiikkaa eikä siitä tarvitse tehdä vaikeaa.
Alkossa asioidessa kannattaakin hyödyntää viinien hintalapuissa näkyviä ehdotelmia siitä mille lihalle viini sopii.

Tämän annoksen kanssa sopii erityisen hyvin Confidencial Reserva 2014, joka on täyteläinen Portugalilainen punaviini. Alkossa hinta on 12,98€.
Viiniä maistellessa voi havaita hitusen lakritsia, tummia marjoja ja herukkaa. Sopii erittäin hyvin grillatun lihan kanssa.






Jää kuulolle, pian tulossa osa 2!



Hanna 💖



Post Comment
Lähetä kommentti