Kinuskilla & leipäjuustolla täytetyt uuniomenat🍂🍏

sunnuntai 26. elokuuta 2018

Mitä sitä muutakaan syksyllä herkuttelisi kuin uuniomppuja? 😋


Uuniomenoihin saat uudenlaista makua lisäämällä niihin leipäjuustoa


Uuniomenoita tulee tehtyä joka syksy, mutta yleensä olen tehnyt ne laittamalla puolikkaat omenat uunivuokaan, päälle voita, kanelia ja tummaa siirappia.

Niistä tulee kyllä ihan hyviä. Nyt vaan teki mieli kinuskia (ja leipäjuustoa)!

Nämä uuniomenat ovat sisältä koverrettu tyhjäksi ja ne täytetään omenapaloilla, kinuskilla ja leipäjuustolla.



Katso myös alta videoni omenoiden valmistamiseen 👇




Kinuskilla & leipäjuustolla täytetyt uuniomenat
2 hengelle (eli molemmille yksi omena)



2 hapanta omenaa (käytin itse Granny Smith- lajiketta)
leipäjuustoa
2 desilitraa kuohukermaa
2 desilitraa fariinisokeria
jäisiä karpaloita


Keitä ensimmäiseksi kinuksi laittamalla kattilaan kerma ja fariinisokeri. Keittele seosta kunnes se alkaa hiukan paksuuntumaan ja väri tummumaan. Keittämiseen menee aikaa noin 15-20 minuuttia, liedestä riippuen.

Kun kinuski on sopivaa, valmistele omenat.

Leikkaa omenoille "hatut", alla kuva, joka saattaa selventää 😃 eli leikkaat omenan yläosasta leveyssuunnassa viipaleen pois. Säästä hatut, koska tarvitset niitä vielä.





Koverra sisustaa pois, mutta heitä roskiin ainoastaan siemenet. Muut osat kelpaavat täytteeksi.

Täytä sitten omena kinuskilla ja omenapaloilla, jotka koversit äsken omenasta ja laita myös halutessasi omenaan sisälle leipäjuustoa kuutioina.




Voit myös tehdä kuten videolla ja täyttää toisen omenan pelkällä kinuksi-omenatäytteellä ja toisen kinuski-omena-leipäjuustotäytteellä.

Pistä omenoille hatut, laita ne uunipellille ja paistele uunissa 200 asteessa 25 minuuttia.

Tarjoile jäisien karpaloiden kanssa. Myös jäätelö sopii hyvin omppujen kaveriksi.


Kinuskilla & leipäjuustolla täytetyt uuniomenat

Millä tavoin teet omat uuniomenasi? Olisi kiva kuulla eri versioita😊

Ihanaa alkanutta syksyä💖🍂🍏


2 kommenttia on "Kinuskilla & leipäjuustolla täytetyt uuniomenat🍂🍏"
  1. Mielenkiintoinen idea tuo leipäjuusto! Näyttävät ainakin tosi herkullisilta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) leipäjuusto sopii yllättävän hyvin tähän ja tasapainottaa kinuskin makeutta. Juusto myös vähän pehmenee uunissa, joten ovat aika herkkua :)

      Poista