maanantai 24. syyskuuta 2018

Halloweenin Jack-o'-lantern jäädykekakku 🎃



Tänä vuonna piti saada Halloween pöytään kehiteltyä niiden keksiörkkien lisäksi myös kakkua. Jäädykekakku oli helppo vaihtoehto, koska tahdoin niin kovasti päästä sotkemaan tuolla spraylla!😂
Tilasin sitä Annin Uunissa- verkkokaupasta ja sopivaa käyttöä ei aiemmin vielä ollut löytynyt.
Kakusta tuli ihan hauska vaikka omaan silmään ulkonäkö olisi voinut olla vielä viimeistellympi.








Halloweenin Jack-o'-lantern jäädykekakku 🎃


4 dl vispikermaa
250g maustamatonta rahkaa
3 kpl Jacky kinuskivanukkaita
1 dl + 1 dl kinuskikastiketta (jäädykemassaan sekä täytteeksi)
 suolatikkuja
vajaa ½ dl sokeria
1-2 rkl oranssia pastaväriä (tai halutessasi enemmänkin)
silikonivuoka, joka muodoltaan muistuttaa kurpitsaa
mustaa syötävää koristesprayta 
paperista leikatut sabluunat kurpitsan silmiksi ja suuksi (mallaa niitä vuokaa vasten, jotta tiedät minkä kokoiset tarvitset)





Vatkaa kerma.
Lisää rahka, vanukkaat, sokeri, 1 dl kinuskikastiketta ja sekoita. Lisää pastaväri ja sekoita.
Voit halutessasi lisätä väriä.
Laita vuoan pohjalle jäädykemassaa ja tee sitten kerros kinuskikastikkeesta ja murskatuista suolatikuista.
Jatka sitten lisäämällä massaa ja kerros kinuskikastikketta ja suolatikkuja sekä päälle taas massaa.
Voit tehdä niin monta kerrosta kuin haluat.
Kun vuoka on täysi, siloita päällinen palettiveitsellä tai vastaavalla ja nosta kakku pakkaseen vähintään 4 tunniksi.
Kun kakku on ollut kylmässä tarpeeksi pitkään irroita se vuoasta ja asettele sabluunat paikalleen.
Omat sabluunani pysyivät paikallaan ihan painamalla ne kakun pintaan kiinni.

Sitten vaan sprayta pintaan. HUOM! muista suojata ympäristösi, ettet saa uusia mustia keittiöpintoja😂
Ja nyt kakku on valmis!




Happy Halloween!🎃



Post Comment