sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Paahtovanukas eli Crème brûlée


Hetken hiljaisuuden jälkeen onkin ilo kertoa, että pian Kulinarismia mahan täydeltä blogi tulee kohtaamaan uusia tuulia... niistä aivan pian lisää.

Mutta nyt... Instagramissa onkin näkynyt miten olen viime aikoina panostanut paahtovanukkaiden tekoon. On tullut harjoiteltua useita kertoja, jotta resepti olisi varmasti toimiva eli siis hyvä tekosyy herkutella 😁

Crème brûlée onkin yksi kaikkien aikojen lempijälkkäreitäni.


Crème brûlée eli paahtovanukas on nimensä mukaisesti vanukas, jonka pinta viimeistellään sokerilla, joka sitten vielä paahdetaan. Paahdon jälkeen sokeri kovettuu ja pintaan jää ihana rapsahtava sokerikuorrute.



Paahtovanukkaat eli Crème brûléet


4dl kuohukermaa
3 kananmunan keltuaista 
½ dl sokeria
1 vaniljatanko





Aloita erottelemalla keltuaiset valkuaisista ja laita sitten keltuaiset omaan kulhoonsa. Lisää sekaan sokeri ja vatkaa hetki, jotta sokeri ja keltuaiset sekoittuvat.


Laita kuohukermat kattilaan ja kattila liedelle. Voit laittaa jo levyn lämpiämään ja samalla halkaista vaniljatangon pituussuunnassa kahtia. Kaavi sitten tangon sisältä siemenet. 
Laita halkaistu tanko ja siemenet kattilaan ja kuumenna lähes kiehuvaksi, mutta älä keitä seosta. 

Kun seos on lämmennyt, ota se pois liedeltä ja nosta vaniljatanko pois kattilasta.

Käytä kerma-vaniljaseos siivilän läpi, jotta kaikki tangosta irronneet höytyvät jäävät seoksesta pois.


Ala sitten hiljalleen ohuena nauhana kaataa kermaa kananmuna-sokeri seokseen ja vatkaa samalla koko ajan.
Kuumaa kermaa ei ole tarkoitus kaataa liian nopeasti keltuaisten joukkoon, jottei vahingossa syntyisi "munakokkelia" 😁



Hyytynyt Crème brûlée


Nyt voit kaataa valmista seosta haluamiisi uuninkestäviin annosvuokiin.

Laita vuoat syvälle uunipellille (tai uuninkestävään astiaan) ja kaada pellille kuumaa vettä siten, että veden pinta on lähes samalla tasolla kuin vanukkaan pinta.

Laita koko setti uuniin 170 asteeseen 25 minuutiksi. Vanukkaita ei ole tarkoitus ruskistaa, joten jos pinta alkaa tummumaan, vähennä lämpöä.


Kun vanukkaat ovat hyytyneet uunissa, nosta ne pelliltä jäähtymään ja tarpeeksi jäähdyttyään ovat vanukkaat valmiita jääkaappiin.

Anna vanukkaiden olla jääkaapissa vähintään tunti.






Viimeistele kylmä vanukas laittamalla vanukkaan pinnalle ruokokidesokeria siten, että koko pinta on peittynyt sokerista. Paahda sitten kaasupolttimella vanukkaaseen kauniin ruskea pinta.

Tarjoile raikkaiden marjojen kanssa, oma suosikkini ovat jäiset punaherukat.



Valmis tarjoiltavaksi :)